Pekka KontioSyntypaikkalajittelu on pohja arjen kiertotaloudelle. Viimeinen kesällä 2021 tehty jätteen koostumustutkimus osoitti toimialueellamme hienoa kehitystä syntypaikkalajittelussa. Biojätteen osuus poltettavan jätteen joukossa putosi 31 prosentista 26,1 prosenttiin kahdessa vuodessa. Biojäte saadaan kierrätettyä biokaasulaitoksessa energiahyödyntämisen sijaan. Oikea lajittelu ja eri jakeiden pitäminen erillään on kierrätystä edistävä ympäristöteko.

JUHANNUKSEN JUHLINTA huipentui Etapin osalta uuden ajan arjen kiertotalouden palvelupisteen RE-pisteen avaamiseen. Uusi palvelukonsepti mahdollistaa omatoimisen asioinnin 24/7. Pisteen ja itsepalveluasioinnin saaminen laajalti tunnetuksi asiakkaille lyhyessä ajassa ja sen kautta saatu positiivinen vastaanotto ja palaute yllättivät meidät täysin. Elokuussa pisteen asiointikäyneistä tehtiin itsepalveluna yli 78 prosenttia. Viikonlopun asiointimahdollisuus on myös saavuttanut asiakaskunnan, ja niistä onkin tullut viikon vilkkaimmat päivät. Uudella konseptilla annetaan käyttöön laajat lajittelumahdollisuudet ja laaja tavoitettavuus. Seuraava talvi antaa kokemukset pisteen toiminasta myös talvisista olosuhteista. RE. -konsepti tullaan skaalaamaan koko Etapin toimialueelle tulevien vuosien aikana.

Tulevat muutokset mahdollistavat kiinteistöillä entistä laajemman lajittelun ja erilliskeräyksen.

PITKÄÄN VALMISTELTU jätelain uudistus valmistui ja uusittu jätelaki tuli voimaan heinäkuun alussa 2021. Lain henki on nostaa yhdyskuntajätteen kierrätysastetta Suomessa. Tulevat muutokset mahdollistavat kiinteistöillä entistä laajemman lajittelun ja erilliskeräyksen. Biojätteen erilliskeräys laajenee kaikille vähintään viiden huoneiston kiinteistöille 1.7.2022 mennessä. Tekstiilijätteiden aluekeräys tulee vuoden 2023 alkuun mennessä. Pakkausjätteiden kiinteistökeräys laajenee kaikille vähintään viiden huoneiston kiinteistöille 1.7.2023 mennessä. Biojätteiden erilliskeräys käynnistyy suurissa taajamissa kaikilla kiinteistöillä heinäkuun alkuun 2024 mennessä. Näillä toiminnoilla tavoitellaan 55 prosentin kierrätysastetta yhdyskuntajätteelle vuodelle 2025. Tästä välitavoitteesta tavoite kiristyy vielä 60 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja 65 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.

ALUEELLAMME KIERRÄTYSASTEEN nosto ja samalla toiminnan CO² -päästöjen puolittaminen ovat keskeisiä ympäristötekoja. Uskomme tavoitteiden toteutuvan, kun tarjoamme asiakkaillemme laajat lajittelumahdollisuudet, laajat palveluajat, tehokkaan logistiikan, sekä monikanavaisen viestinnän ja neuvonnan.

SYKSYN TAITTUESSA talveksi toivon koronan taittuvan ja yhteiskuntamme palaavan turvalliseen normaaliin. Toivon kaikille mukavaa syksyä ja talven aikaa.

Pekka Kontio
toimitusjohtaja