Tietokoneella ja mobiilisti toimiva Kierrätyskyläpeli sisältää tehtäviä kestävään kuluttamiseen, jätteen vähentämiseen, lajitteluun ja kierrätykseen liittyen. Tehtävämuotoja on erilaisia kuten ”yhdistä parit”, ”monivalinta” ja ”täytä puuttuva sana”. Lisäksi on luovia tehtäviä, joissa voi vastata esimerkiksi videolla tai äänitiedostolla. Pelissä lapset pelaavat joko ryhmissä tai yksilöinä ja auttavat kierrätyskylän asukkaita jätehuoltoon liittyvissä pulmissa. Samalla kerätään pisteitä. Voittaja tai voittajat valitaan kylän uusiksi kierrätyskoutseiksi.

Pelit innostavat ja aktivoivat oppilaita

Pelillistämisen avulla oppitunnit muuttuvat oppijoita aktivoiviksi peleiksi. Peliä pelatessa oppii uutta, vaikka kaikkeen ei osaisikaan vastata oikein. Palautteessa kerrotaan oikeat vastaukset.

Peli on rakennettu Seppo-pelialustalle, joka on monille kouluille jo entuudestaan tuttu. Pelin ohjaajana toimii opettaja. Peliä pilotoitiin keväällä kolmessa eri alakoulussa ja saatu palaute oli positiivista. Oppilaat tykkäsivät pelaamisesta ja pitivät tehtäviä tarpeeksi haasteellisia, jotta mielenkiinto pelaamiseen pysyi yllä. Opettajat kiittivät selkeitä ohjeita sekä tehtävien monimuotoisuutta.

Opettajat voivat tilata pelin käyttöönsä Etapin nettisivuilta.

Peli on saavutettavuusstandardien mukainen.

Kommentteja oppilailta ja opettajiltapiirros

”Selkeä, tarpeeksi lyhyet tehtävät ja ohjeet ja tehtävänannot ryhmätyönä tehtäväksi.” Opettaja

”Oppilaat tekivät tehtäviä keskittyneesti ja pääsivät heti kärrylle.” Opettaja

”Opin, että jätteestä tehdään energiaa ja uusia asioita. ” Oppilas

”Opin, että Ranua voi käyttää peltoon.” Oppilas

”Oli hyvä, että sai tehdä tehtävät omassa järjestyksessä.” Oppilas

”Oli hyvä, että ei ollut mitään ihan helppoja tehtäviä.” Oppilas