Etappi esitteli seinäjokelaisessa taloyhtiössä jo etukäteen talo­yhtiöihin kesäkuussa jaettavaa pakkausjätteiden nelilokeroastiaa. Koeraati tykästyi tuliterään astiaan ja siihen, että taloyhtiöön saadaan keräys pakkausjätteille omaan pihaan. Astiaa ryhdytään käyttämään vasta heinäkuussa, kun keräys alkaa, joten siihen saakka se saa nököttää omassa tilassaan odottamassa.

Nelilokeroastia otettiin iloisena vastaan Seinäjoen Karhuvuoren alueella sijaitsevassa taloyhtiössä.
Asunto-osakeyhtiö Seinäjoen Metsän ukko 2:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Kuoppala tervehtii tyytyväisenä lajittelumahdollisuuksien lisääntymistä. Kuuden huoneiston ja noin viidentoista asukkaan taloyhtiön jätekatoksesta löytyvät ennestään poltettavan jätteen ja biojätteen astiat.

Nelilokeroastiassa on nimensä mukaisesti omat lokerot kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkauksille.
Uutuuteen tutustuessaan Tarja Kuoppala toteaa, että ensi silmäyksellä astia vaikuttaa selkeältä. Lokeroissa on hyvät merkinnät ja tiedot, jotka kertovat mikä jäte kuuluu mihinkin lokeroon. Hän arvelee taloyhtiön lokeroastian lisäävän arjen toimivuutta, koska kotona lajiteltuja jätteitä ei tarvitse enää viedä keräyspisteille.

– Uusissa huoneistoissa on hyvät mahdollisuudet lajitteluun. Keittiön jätevaunussa on neljä isompaa ja pienempää sankoa, joihin lajittelu käy näppärästi.

Kuoppaloiden kanssa nelilokeroastiaa tutkimassa Juhani Virtanen ja ympäristökouluttaja Oona Ollila Etapista. Samalla kerrattiin pakkausjätteiden lajitteluohjeita.

Uusi astia innostaa lajitteluun

Kuoppalat ennakoivat, että innostus kierrättämiseen kasvaa taloyhtiössä, kun lajitteluastia on helposti saavutettavissa omalla pihalla.

– Se ei tunnu ollenkaan vaivalloiselta. Päinvastoin – keittiöhommat helpottuvat, kun astiat eivät täyty, Kuoppalat toteavat.

Seinänaapurina asuva Juhani Virtanen on samoilla linjoilla. Kahden hengen taloudessa jätteiden lajittelu on jokapäiväistä.

– Taloyhtiön oma lajitteluastia tekee siitä entistä sujuvampaa. Lajiteltuja jätteitä ei tarvitse kuskata keräyspisteille.

Tuttua hommaa

Kuoppalan pariskunnalle jätteiden lajittelu on tuttua ja keräyspisteisiin on viety niin kartongit, metallit kuin lasikin. Tarja Kuoppala kertoo heidän asuneen aikaisemmin omakotitalossa, jossa oli ainoastaan poltettavan jätteen astia. Hän toteaakin odottaneessa, että pääsee vastavalmistuneessa rivitalokodissa kierrättämään myös biojätteen.

– Biojätteen lajitteluun tottui heti ja se sujuu automaattisesti. Biojätesanko on niin helppo käydä tyhjentämässä taloyhtiön astiaan, hän toteaa.

Mikko Kuoppala pitää tärkeänä, että ihmiset oppisivat litistämään kartonkipakkaukset ennen kuin laittavat ne jäteastiaan.

Vinkki!

Vie isot pahvilaatikot ekopisteelle tai jäteasemalle – näin säästyy tilaa taloyhtiön keräysastiassa!