Kekseliäisyys on valttia, sillä läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia isoa monilokeroista lajitteluvaunua esimerkiksi allaskaapin ahtauden takia. Halpoja ja hyviä ratkaisuja jätteiden keräämiseksi voi löytyä muualtakin, vaikka siivouskomerosta, eteisestä tai kuistilta. Varsinaisten jäteastioiden sijasta voi käyttää laatikkoa tai tukevaa kassia.

Keittiökaapiston päässä olevan roska-astian sisällä ovat astiat kartonki- ja lasipakkauksille.
Keittiökaapiston päässä olevan roska-astian sisällä ovat astiat kartonki- ja lasipakkauksille.

Mäntylän keittiössä on lajitteluvaunu

Seinäjokelaisen Anna Mäntylän perheessä jätteiden lajittelu on itsestäänselvyys. Tämä on ollut tapana vuosikausia ja korostunut entisestään työn kautta Lakeuden Etapin palvelupäällikkönä. Myös lapset ovat innokkaita ja tarkkoja jätteiden lajittelussa.

– Lajittelun ansiosta poltettavaa jätettä tulee tosi, tosi vähän, hän toteaa.

Seinäjoen Kärjessä sijaitsevan omakotitalon keittiössä on viisi jäteastiaa. Lisäksi paperit ja lehdet kerätään omaan paikkaansa.

Mäntylän mielestä jäteastioiden määrällä ja sijoittelulla voi hyvinkin vaikuttaa siihen, miten innokkaasti perheessä lajitellaan jätteet. Hän on sijoittanut jäteastiat keittiön työskentelytason alapuolelle. Keittiökaapin yhteen jätevaunuun tai vetolaatikkoon harvoin mahtuvat kaikki lajiteltavien jätteiden astiat, joten tarvitaan myös muita ratkaisuja.

Säilytysratkaisuja tilan mukaan

– Tiskialtaan alapuolella olevassa vetokaapissa on astiat poltettavalle jätteelle, biojätteelle ja metallille.

Lisäratkaisuksi löytyi erillinen roska-astia, joka on sijoitettu keittiön alakaapiston jatkeeksi. Roska-astiassa on sisäastiat kartonki- ja lasipakkauksille.

Kannelliset tynnyrit palvelevat jäteastioina.
Vinkki! Kannelliset tynnyrit palvelevat jäteastioina. Niihin kootaan isommat erät kartonki-, lasi- ja metallipakkauksia ennen kuin ne viedään ekopisteille.

– Jalallinen astia on sopivalla korkeudella, joten sitä on helppo käyttää. Lisäksi kannessa on pomppulukko, jonka myös lapset saavat helposti auki.

Omakotitalon terassilla on myös muutama kannellinen tynnyri jätteiden lajittelua varten.

– Keräämme niihin keittiössä olevista astioista isomman erän lasi-, metalli- ja kartonkipakkauksia välivarastoon ennen kierrätyspisteille viemistä. Kärjessä on hyvä tilanne ja alueelta löytyy parikin ekopistettä, jotka ovat kauppa- tai työmatkan varrella, Mäntylä toteaa.

Biojäteastian sisältö kipataan tontilla olevaan lämpökompostoriin. Siitä kehittyy multaa, jonka voi käyttää hyödyksi omassa puutarhassa.


Lajittelu huomioon jo keittiön suunnittelussa

Jätteiden lajittelu on hyvä ottaa huomioon jo keittiötä suunniteltaessa ja varata riittävästi tilaa jäteastioille. Työtehoseuran tutkija Tarja Marjomaa toteaa, että biojätteen ja poltettavan jätteen astioiden paras sijoituspaikka on työskentelytason alapuolella.

– Keittiön talousjätteiden astiat sijoitetaan astianpesualtaiden viereen tai altaiden alle. Biojäteastiaksi riittää noin neljän litran astia, jotta se tulee tyhjennettyä riittävän usein.

– Toiminnallisesti paras ratkaisu on sijoittaa talousjätteiden astiat astianpesualtaiden viereen, jolloin ne sijaitsevat hyvällä käyttökorkeudella, 750–800 millimetriä lattiasta. Tällöin jätteet on helppo laittaa astioihin eikä altaiden edessä työskentelevän tarvitse väistyä.

Työtehoseurassa on tartuttu lajittelun tehostamiseen ja suunniteltu uudenlainen kierrätyskaappi.
Työtehoseurassa on tartuttu lajittelun tehostamiseen ja suunniteltu uudenlainen kierrätyskaappi. Kuva: Työtehoseura

Työtehoseura kehitti kierrätyskaapin

Olisi hyvä, jos myös muiden jätelajien astioille olisi tilaa keittiössä. Aina se ei kuitenkaan mahdollista, joten on mietittävä muita ratkaisuja. Löytyisikö esimerkiksi lasi-, metalli- ja kartonkipakkausten sekä paperin keräysastioille paikka toisaalta, vaikkapa eteisestä, Marjomaa vinkkaa.

Kierrätystilojen vähyyden ratkaisemiseksi Työtehoseurassa on kehitetty kierrätyskaappi. Sen ideana on tarjota valmis ratkaisu lajittelun helpottamiseksi.

Kierrätyskaapissa on tilaa kahdeksalle jätejakeelle, esimerkiksi kartongille, metallille, lasille, paperille, muoville, ja vaikka pantillisille pulloille ja tölkeille. Kaapin voi sijoittaa keittiöön, eteiseen tai kodinhoitohuoneeseen.