Vessan toimivuus on kesän juhlien tunnelman kannalta tärkeää, oltiin sitten juhannuksen vietossa, kesähäissä tai rippijuhlissa. Kannattaakin tilata asumislietesäiliön tyhjennys jo hyvissä ajoin, eikä odottaa tilannetta, jossa hätä on jo kädessä, eli säiliö on tukossa tai tulvii. Viikonloppureissu mökilläkin voi mennä pieleen, kun huomataan, että vessa ei vedä.
– Lieteauto ei tule paikalle niin kuin taksi, joten tyhjennystarve kannattaa ennakoida. Kesäkaudella säiliön tyhjennys on tilattava vähintään kahta viikkoa ennen, jos haluaa varmistaa, että sen saa haluamallaan aikataululla, neuvoo logistiikkavastaava Rita Roponen Etapista.
Saostus- ja umpisäiliöt tyhjennetään Etapin toimesta automaattisesti kerran vuodessa, mutta ylimääräiset tyhjennykset tulee tilata itse. Kiireellisen tilanteen pikatyhjennyksestä veloitetaan erillinen pikatilausmaksu, jolta välttyy, kun huolehtii asiasta ajoissa.
3 vinkkiä, joilla vessa vetää lomallakin:
- Merkitse säiliö ja huolehdi siitä, että kuljettaja löytää sen vuodenajasta riippumatta. Hukkakäynnistä peritään maksu, jos säiliötä ei löydy tai sille pääsyyn on este.
- Tarkista kansi. Saostus- ja umpisäiliöiden kannet tulee olla käsin avattavissa ja siirrettävissä. Mikäli kansi on sitä raskaampi, tulee se varustaa tyhjennysluukulla tai vaihtaa kevyempi kansi.
- Tilaa tyhjennys ajoissa. Hätätilanteen aiheuttamasta pikatilauksesta joudutaan perimään erillinen lisämaksu.