Jätteiden kierrätyksessä ja lajittelussa siirryttiin uuteen aikaan, kun RE-pisteen portit avautuivat Seinäjoella kesällä 2021.  Myös itsepalvelu on otettu käyttöön ahkerasti, loppuvuoteen mennessä asioinneista jo noin 80 prosenttia tapahtui RE-apin avulla itsepalveluna. Kevättä kohti luku lähti jo uuteen nousuun. Toukokuuhun mennessä RE-apin oli ladannut 10 700 asiakasta. Kyselykierros asiakkaiden keskuudessa vahvisti positiivisen vastaanoton.

Asiakkaat antoivat RE-pisteelle kiitosta muun muassa asioinnin helppoudesta, siisteydestä, itsepalvelumahdollisuudesta, katetusta tilasta ja ystävällisestä palvelusta.

”Lajittelukatos on hieno ja siisti. Täällä on helppo asioida. Lisäksi palvelu on todella ystävällistä ja tarvittaessa saa apua.”

”Hienointa on, että RE-pisteellä voi poiketa itselle sopivaan ajankohtaan, eikä ole enää riippuvainen aukioloajoista.”

”Parasta on, että lajittelukatoksessa saa olla sateelta ja helteisenä kesäpäivänä paahteelta suojassa.”

”Tämähän on hienompi, kuin osasin odottaakaan”

Olimme mukana, kun Miina-Maria Kolppanen Seinäjoen Kärjestä asioi ensimmäistä kertaa RE-pisteellä. Tavallisesti avopuoliso Kalle on jätehuoltovastaava taloudessa, mutta nyt Miina-Maria uskaltautui kokeilemaan asiointia yksin. Kolppasella ei vielä ollut RE-appia, joten hän asioi Hubin asiakaspalvelussa, jossa jäteasemanhoitaja Hannu Iikkola kirjasi auton rekisterinumeron järjestelmään, jotta palvelukaistan portti aukeaa kohdalle ajettaessa. Näin tapahtui.

Autolla Tuubiin sisään ajo sujui hyvin nosto-oven auetessa asianmukaisesti sisään ajettaessa. Kolppanen hämmästeli siisteyttä ja paikan hienoutta perille päästyään.

– Appivanhemmat on paikkaa kehuneet täällä käytyään, mutta tämähän on vielä hienompi kuin osasin odottaa, Kolppanen tuumasi. Tuomisina hänellä oli jääkaappi, poltettavaa jätettä ja muovipakkauksia. Oikeat luukut löytyivät helposti ja aukesivat painikkeella niin kuin pitikin. Sitten vaan jätteet sisään ja sillä siisti. Jääkaapin kanssa Kolppanen sai nostoapuja Etapin kesätyöntekijä Ronja Kiveltä.

– Kokemus oli myönteinen ja voisin tehdä tämän uudestaankin, totesi Kolppanen ulos ajettuaan. Sitten vaan oikeasta portista ulos kohti Kärkeä. RE-piste sai taas uuden tyytyväisen asiakkaan valmiina palaamaan uudestaan.