Lakeuden Etapin uuden kierrätysaseman rakentaminen viivästyy aiotusta aikataulusta koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen takia. Valmistuminen siirtyy yleisen valtakunnallisen tilanteen vuoksi vuoteen 2021.

Tulevaisuudessa kun kierrätysasema saadaan valmiiksi, tullaan asiakkaille tarjoamaan joustavaa asiointipalvelua ympäri vuorokauden. Palveluaikoina tarjolla on palvelua ja muina aikoina voi asioida itsepalveluna mobiilisovellusta käyttäen.

– Kierrätysaseman toimintaan ollaan lähdetty hakemaan ihan uutta formaattia, jossa lähtökohtana on asiakkaan saama palvelukokemus. Itsepalvelu on yksi osa sitä, mutta myös alueen ilme, toiminta, siistiys ja helppous, kuvailee projektijohtaja Ilkka Letonsaari tulevaa asemaa.

Lajittelumahdollisuuksia tulee nykyisiin jäteasemiin verrattuna enemmän ja asiointimukavuutta lisätään esimerkiksi katetulla jätteen vastaanotolla, jolloin suurin osa asioinnista voidaan hoitaa katon alla säältä suojassa. Uusi asema mahdollistaa kierrätysmahdollisuuksien lisäämisen sitä mukaa, kun kestäviä kierrätysratkaisuja syntyy. Sellaista odotetaan esimerkiksi tekstiilijätteelle.

Letonsaaren mukaan resurssiviisaus, materiaali- ja energiatehokkuus ovat olleet punaisena lankana kierrätysasema -hankkeessa alusta asti. Maarakentamisessa on käytetty kierrätettyä betonimursketta ja jätevoimalan pohjakuonasta jalostettua keinokiviainesta. Rakentamiseen käytetään kierrätysmateriaaleja.

Omavaraista energiaa osan vuotta

Kierrätysaseman rakentamiseen on liittynyt myös EAKR-rahoitteinen eRoves -hanke, jolla on kartoitettu vaihtoehtoisia energiantuotanto- ja käyttömalleja kierrätysaseman alueelle ja naapurustoon kaavoitetulle teollisuus- ja asuinalueelle.

Alueella hyödynnetään maalämpöä, aurinkosähköä, tuulivoimaa ja sadevesiä.

– Meille tulee uusiutuvaa energiaa käyttöön kierrätysaseman alueelle, niin että olemme energiaomavarainen ainakin osan vuotta. Alueella hyödynnetään maalämpöä, aurinkosähköä, tuulivoimaa, ja myös sadevesiä tullaan käyttämään hyväksi, Letonsaari kertoo.

Hänen mukaansa näitä energiamuotoja voidaan käyttää myös alueella laajemmin