Juha-Heikki Tanskanen
Juha-Heikki Tanskanen
toimitusjohtaja
Suomen pakkauskierrätys RINKI Oy

Onko se pakkaus? Onko se muovia? Kun vastaus on kyllä molempiin kysymyksiin, voi pakkauksen lajitella muovipakkausten keräykseen. Näin helppoa lajittelu on, siitä ei tarvitse tämän enempää stressata.

RINKI-ekopisteisiin, kiinteistön keräyssäiliöön tai Etapin jäteasemille lajiteltu muovipakkausjäte toimitetaan Fortumin muovijalostamolle Riihimäelle. Laitoksella pakkaukset jaetaan automaattisesti tarkemmin eri ryhmiin materiaalin mukaan ja muovipussit saadaan auki   pussinrepäisijän avulla. Mikäli materiaalin joukossa on esimerkiksi PVC-muovia, joka ei kelpaa kierrätykseen, menee se omaan ryhmäänsä ja käsitellään erikseen.

Tänään keräykseen tuotu ketsuppipurkin korkki voi seuraavaksi olla raaka-ainetta kierrätysmuovista valmistetulle kukkaruukulle. Kaikesta muovipakkausjätteestä 75 prosentista tehdään uusiomuovia, josta 73 prosentista jalostetaan Riihimäellä pieniä ryynimäisiä granulaatteja muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Niitä käytetään esimerkiksi siivousvälineiden tai kukkapurkkien valmistamiseen. Lopusta 27 prosentista tehdään esimerkiksi terassilautaa, laitureita tai aidanseipäitä. Lajitellun muovipakkausjätteen joukossa on neljäsosa kierrätykseen kelpaamatonta jätettä, ja se hyödynnetään energiana.

Suomessa muovipakkausten keräys on tarkoitettu vain nimensä mukaisesti pakkauksille.

Kierrätetystä raaka-aineesta tehty uusi tuote säästää energiaa ja ympäristöä. Suomessa muovipakkausten keräys on tarkoitettu vain nimensä mukaisesti pakkauksille. Kierrätyksen kustantavat tuotteita pakkaavat ja maahantuovat kaupan ja teollisuuden yritykset. Muovituotteille  tuottajavastuuta ei ole, minkä vuoksi esimerkiksi pulkka tai muovituoli eivät kuulu pakkauskeräykseen.

Muovipakkausten lajittelu ja keräysmäärät kasvavat vuosi vuodelta, sama suunta on muissakin pakkausmateriaaleissa. Viime vuonna Rinki-ekopisteissä kerättiin kotitalouksien pakkausmateriaaleja 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Muovipakkausten kierrätysasteet ovat myös parantuneet, esimerkiksi vuonna 2019 pantittomien muovipakkausten kierrätysaste oli jo 34 prosenttia, kun vuotta aiemmin luku oli 22 prosenttia. Tämä on hieno muutos oikeaan suuntaan! Vielä riittää kirittävää, sillä tavoitteena on, että vuonna 2025 muovipakkausten kierrätysaste
on Suomessa jo 50 prosenttia.

Huolehditaan yhdessä siitä, että pakkaus kiertää!